« Kaikki ajankohtaiset

Anna Rukon koru- ja lahjoitushaaste kunnialahjoitukseksi

Anna Rukko on uskomaton nuori nainen. Hänen tarmonsa, päättäväisyytensä ja lahjakkuutensa on saanut liikkeelle auttamisen aallon ja tuottavat talkoot uuden lastensairaalan hyväksi. Anna näyttää esimerkillään, että jokainen voi tehdä jotain, jos vain haluaa ja ryhtyy tuumasta toimeen.

Anna on 17-vuotias lukiolaistyttö. Hän aloitti noin vuosi sitten kampanjan, jonka tavoite oli ensin kerätä Uudelle Lastensairaalalle yksi neliömetri ( n. 3000€) , sitten vuodepaikka ( n. 12 000€)  ja nyt tavoite on kasvanut jo yhden huoneen rakentamiseksi tarvittavaan summaan rahaa eli noin 50 000€:n. Tavoitteeseen päästäkseen hän on  tehnyt koruja ja huutokaupannut niitä Fb-sivullansa: Annan korut uuden lastensairaalan hyväksi sekä haastanut ihmisiä osallistumaan keräykseen lahjoittamalla. 

Annalla on omakohtasta kokemusta lastensairaalasta ja on juuri siksi valmis tekemään työtä uuden sairaalan eteen. Lahjakkaan Annan suunnitelmiin kuuluu myös lääketieteen opinnot, joten omaa työhuonetta hän kokoaa kasaan, on Anna nauraen kertonut.

Tällä hetkellä Annan kampanja on tuottanut jo huikeat yli 35 000 €. Tällä vauhdilla Annan haaste yltää vielä moninkertaiseksi. 

Anna ei koskaan unohda kiittää hänen haasteensa tukijoita ja lahjoittajia. Nyt on Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n vuoro kiittää Annaa suurella halauksella - olet uskomaton ja ihana, esimerkki meille kaikille!