« Kaikki ajankohtaiset

Nokia ja Elisa lahjoittavat sisätilojen matkapuhelinverkon Uudelle Lastensairaalalle

Nokia ja Elisa lahjoittavat Helsingin Meilahteen vuonna 2017 valmistuvalle Uudelle Lastensairaalalle täydellisen sisätilakattavuuden tarjoavan matkapuhelinverkon.

”Haluamme osallistua Uuden Lastensairaalan rakentamiseen tarjoamalla sairaalan käyttöön osaamistamme, jotta voimme luoda hyvät mahdollisuudet yhteydenpitoon lapsille ja heidän läheisilleen, kun lapsi on sairaalassa. Olemme iloisia, että voimme näin olla talkoissa mukana ”, sanoi Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

”Osa pienistä potilaista joutuu olemaan pitkiäkin aikoja sairaalassa. Toivomme, että toimivat yhteydet auttavat potilaita, paitsi pitämään yhteyttä ystäviin ja perheeseen, myös viihtymään hieman paremmin. Lähdimme mielellämme tukemaan Uutta Lastensairaalaa, meille on tärkeää rakentaa digitaalisesti ja sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa”, sanoi Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.

Aiemmin matkapuhelimen käyttö oli monissa sairaaloissa kokonaan kielletty, sillä puhelimet saattoivat häiritä herkkiä hoitolaitteita. Nykyään useat sairaalat sallivat puhelimen käytön yleisissä tiloissa. Sairaalan matkapuhelinverkkoa rakennettaessa onkin huomioitava, että turvallisuussyistä yhteyksien on toimittava moitteettomasti joka paikassa. Uuden Lastensairaalan verkon rakentamisessa käytetään viimeisintä teknologiaa, joka mahdollistaa myös tulevaisuuden palveluiden käytön.

”Vuonna 2017 Meilahteen valmistuu maailman paras lastensairaala lapsille ja heidän auttajilleen. Maailman paras edellyttää uudenlaista ajattelua lapsen kokemuksen ja perheen kokemuksen kautta tapahtuviin lääketieteellisiin prosesseihin ja sitä kautta hoitotuloksiin. Teknologian avulla voimme mahdollistaa yhteisöllisyyden, työnteon, tietojenvaihdon sekä turvallisuuden ja luottamuksen tunteen luomista. Tähän tarvitsemme teknologiakumppania, ja olemme hyvin iloisia saadessamme Nokian ja Elisan tämän alueen yhteistyökumppaneiksi”, sanoi Uusi Lastensairaala 2017 tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Berner.

 

Lisätietoja tiedotusvälineille:

Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Elisa
Viestintä
Puh. +358 50 305 1605
Sähköposti: mediadesk@elisa.fi

 

Uusi Lastensairaala Tukisäätiö

Hallituksen puheenjohtaja

Anne Berner

p. 0400 468 180

anne.berner@vallilainterior.fi